Yritys

 

Yhdessä tehdään Suomen parasta henkilöliikennettä!


AutoWay.fi:n tarina alkaa linja-autojen maahantuonnista ja myynnistä. Paljon on matkalla jo saavutettu. Satoja myytyjä busseja, miljoonia ajokilometrejä luotettavilla ajoneuvoilla. Silti, kun kuuntelee tänä päivänä yrittäjäkaksikon, Pekka Purtasen ja Sami Niemistön, näkemyksiä ja ajatuksia alan tulevaisuudesta ja sitä roolia, millä AutoWay.fi on sitä kehittämässä, alkaa heikompaa jo pyörryttää.

Alkuperäinen liikeidea elää taustalla eli olla yksinkertaisesti Suomen asiakaslähtöisin bussikauppa, joka palvelee liikennöitsijöitä modernilla tavalla. Yhdessä toimimalla asiakkaittensa kanssa, AutoWay.fi haluaa huolehtia, että asiakkaat menestyvät.

 

Yhtä lailla alkuperäisenä on säilytetty liikeidea tarjota aina avoinna oleva, jatkuva myyntinäyttely. Joko muuten tunnet uudet, vuonna 2016 avatut toimitilat? Tänne voit aina tulla tutustumaan uusiin busseihin tai vaihtoautoihin ja haastamaan Pekkaa ja Samia autojen teknisistä ominaisuuksista. He ovat pienen ikänsä olleet tekemisissä tekniikan, myynnin ja asiakaspalvelun kanssa. Ja jos et pääse paikalle, he ovat tunnettuja siitä, että autoa tullaan näyttämään, vaikka paikan päälle. 

 

Perinteisen liiketoimintatavan päälle rakennetaan kuitenkin uusia palvelumalleja, millä konservatiivisesta ja ajoittain perin vanhanaikaisesta alasta tehdään nykyaikaan sopivaa ja kannattavampaa palvelualaa. Henkilöliikenteen tulevaisuutta maalataan jo uudistushaluisten liikennöitsijöiden kanssa uusilla väreillä. Ei sitä kukaan muukaan tee. Itse se on suunniteltava ja toteutettava asiakkaitten kanssa. 

 

Pekan ja Samin tahtotila on tehdä asiakkaille henkilöliikenteen kaluston hankinnasta ja ylläpidosta mahdollisimman vaivatonta ja kustannustehokasta. Myös varaosa- ja lisävarustevarastoon on panostettu esimerkillisellä tavalla. Ja se näkyy palautteessa... ”Jälkimarkkina-asiat toimivat. Pitävät huolta myös sen jälkeen, kun kaupat on tehty” tai ”AutoWay.fi:llä on varastoautoja riittävästi, joten auton saa heti.” Näin kehuvat asiakkaat. 

 

Mutta ei tämä vielä tässä ollut... Jotta AutoWay.fi olisi aidosti Suomen asiakaslähtöisin bussikauppa, joka palvelee liikennöitsijöitä modernilla tavalla, AutoWay.fi on kehittänyt uuden Fleet–konseptin, jonka avulla liikennöitsijä voi niin halutessaan hankkia bussin vaikka kuukausiveloituksella. 

 

Jatkuva muutos syntyy halusta tehdä asiat joka päivä paremmin kuin eilen. Monessa asiassa yritys menee keihäänkärkenä ja uudistaa henkilöliikenteen perinteitä. Halu olla ytimessä, asiakkaan kuuntelu, palveluiden jatkuva kehittäminen ja ennakoiva tuotekehitys kuuluvat vahvasti toimintafilosofiaan. 

 

Tule kokemaan se itse. Tehdään yhdessä Suomen parasta henkilöliikennettä!

 

Terveisin AutoWay.fi

 

 

MikaMika Kuismanen

Myynti

020 795 9877

050 442 3836

Lähetä Mikalle viesti ›

Jyrki Oosi 

Myynti

020 795 9873

 050 435 5768

 Lähetä Jyrkille viesti >

Karoliina Kontturi

Toimistosihteeri
020 795 9871

0400 351 377

info@autoway.fi

SamiSami Niemistö

Toimitusjohtaja

020 795 9872

0400 666 550

Lähetä Samille viesti ›


Jälkimarkkinointi
020 795 9870

info@autoway.fi

 

 

Mainostoimisto Semio | Webio julkaisujärjestelmä
Ota yhteyttä ›